Peer

Teatteri Vanhassa Jukossa esitettävä Peer on nykyaikaisuuden kuvaus Henrik Ibsenin legendaarisesta näytelmästä. Peer tuo hyvin esiin aikamme suurimmat poliittiset tapahtumat aina Dachaun keskitysleiriltä Pattayan Seksikauppaan.

Lahden kansanopiston teatterilinja kakkosen opiskelijat tekevät raivokkaan hyvän roolityön ja esitys poliittisineen näkemyksineen oli mukaansatempaava teatteriproduktio.  Toisen maailmansodan Hiroshiman hirmutapahtumat esitettiin, niin hyvin kuin ne voi teatterilavalla esittää. Väriseviä ja täriseviä ihmisiä joka puolella. Uuden Seelannin Rainbow Warriorkin esitettiin tosi hyvin ja laivaa kohdannut isku sai katsojan tajuamaan, että nyt oltiin oikeasti pulassa. Sotsin olympialaiset ja ihmisoikeustilanne esitettiin vakavan pessimistisesti.

Kaiken kaikkiaan roolisuoritukset olivat hyviä ja huomasi, että näyttelijöille oli kasvanut puolentoista vuoden aikana kokemusta näyttelemiseen ja he nauttivat lavalla olosta täysin siemauksin.

Esitys on sekalainen kokonaisuus ja välillä oli vaikea pysyä mukana mitä seuraavaksi tapahtuu, koska esityksen kronologisuus on sekalaista. Lopulta pysyi ihan hyvin mukana, mutta jäi jotenkin kaipaamaan sellaista kohokohtaa, joka olisi noussut esille. Sellaista mistä kahvipöydässä puhuttaisiin esitystä seuraavana päivänä. Kuitenkin ohjaaja Misa Palander oli hyvin nykyaikaistanut esityksen ja nykyaikaisen maailman poliittisuus näkyi hyvin esityksessä. Menneisyydestä voi ammentaa nykyaikaankin ja siinä Peer onnistui mainiosti.

Ammattilaisjalkapalloilijan menestys Suomessa

Huippu-urheilijat ovat nousseet median kautta parrasvaloihin ja siihen liittyy suurena osana menestys. He ovat painaneet pitkää päivää harrastamansa lajin eteen menestyäkseen siinä. Kukaan ei ole lahjakas jo syntymästään,vaan se vaatii paljon työtunteja, nöyryyttä. Pitää osata kohdata myös vastoinkäymiset ja selvitä niistä.

Helsingin jalkapalloklubin keskikenttäpelaaja Erfan Zeneli, sanoo menestyksen varjopuolen eli vastoinkäymisten olevan raastavaa. Hän toteaa, että pitää mennä pää pystyssä eteenpäin.
- Pieleen menneen kauden jälkeen, pitää vaan yrittää ja pelata paremmin, että saavuttaa taas menestyksen aallonharjan, mietiskelee Zeneli.

Ammattilaisjalkapalloilijat kuuluvat myös tähän huippu-urheilija kategoriaan. He pelaavat jalkapalloa rakkaudesta lajiin ja menestyksen eteen. Menestys vaatii sitä, että pitää olla tosi sitoutuneena, siihen asiaan mitä teet.
-Pitää joka päivä vaatia itseltään parempaa suorittamista, sanoo Suomen A-maajoukkueessakin esiintynyt, Erfan Zeneli. Pitää antaa kentällä 110 prosenttia joka päivä, jos haluaa edes unelmoida menestymisestä.
  
-Menestyminen tuo mieleen neljä Suomen mestaruutta ja kolme Suomen cupin voittoa, muistelee Zeneli. Ja paljon hyviä pelejä, kuten kotivoitto Schalke 04:stä vuonna 2011 , ja syksyllä 2012 pelaaminen tasan Espanjalaista Athletic Bilbaota vastaan.


-Menestyminen on ennen kaikkea joukkuepeliä, sanoo Erfan Zeneli. Hän sanoo Helsingin jalkapalloklubin menestyksen salaisuudeksi hyvän joukkuehengen ja sen että kaikilla on hauskaa, vaikka ammattilaispelaajan arki onkin rankkaa.

Arki voi olla myös menestymistä, kuten voi todeta Zenelin ja HJK:n hienoista saavutuksista.

Paula Ilvetsalo

Toimittaja Paula Ilvetsalo syntyi 1951 ja 16-vuotiaana hän kirjoitti ensimmäisen juttunsa Teinilehteen, josta urkeni hänen poliittinen ja toimittaja-uransa. Vuonna 1971 hän aloitti Savon Sanomissa toimittajana, johon hän pääsi sattuman oikusta.
  
Hän kysyi silloiselta Savon Sanomien päätoimittajalta Mauri Auviselta, että pääsisikö lehteen toimittajaksi. Mauri tunsi hänet jo teiniliiton ajalta ja sanoi Paulalle vaatimuksena, ettei julkaise mitään kouluun tai koulupoliitikkaan liittyvää Savon Sanomissa. Kouluarvosanatkin olivat päätä huimaavia, joilla pääsee mihin tahansa toimittajan työhön, jos kouluarvosanoja pelkästään katsottaisiin.

 Savon Sanomissa hän oli ideoimassa ja perustamassa Savon Sanomien Perheosiota, joka oli ensimmäinen Suomessa ilmestynyt Perheliite. Perheliite oli kokonaan Paulan ideoima osio, eikä ollut mikään tilaustyö.

Savon Sanomien aikaan hän piti mukavimpana juttukeikkana Charles ja Dianan häitä. Hänen mielestään häät olivat mukava tapahtuma ja piti hyvänä sitä, että häneltä löytyi kielitaitoa. Siihen maailman aikaan monen eri kielen taito ei suomalaiselle toimittajalle ollut itsestäänselvyys, siksi Paulan hyvää kielitaitoa pidettiin rikkautena.

Vuonna 1987 Paula siirtyi hyväpalkkaisesta työstä Savon Sanomien leivistä free-toimittajaksi. Paulan mielestä free-toimittajan arki on haastaavaa ja pitää käydä kodin ulkopuolella, muuten niitä keikkoja ei saa. Motivaationa työhön Ihmiset ja heidän arkensa. Paula teki ensin viherpiha-lehteen pakinoita puutarhan hoidosta, vaikka ei siitä mitään ymmärtänytkään. Paula kirjoittaa erilaisiin lehtiin, usein avotakka-nimiseen sisustuslehteen. Hänellä on juttukeikoilla mukana hänen poikansa Ahti Aalto, joka hoitaa valokuvaamisen. Paula haluaisi enemmän suomalaisia kirjeenvaihtajia maailmalle, koska niitä ei ole enää niin paljon. Paula tekee myös paljon yhteistyötä puolisonsa taitelija Markku Kolehmaisen kanssa. Heillä on paljon yhteisiä projekteja esimerkiksi Alapiha Ekenäs niminen huoneistohotelli Tammisaaressa. Siellä asuu paljon matkailijoita ja se on matkailijoiden suosiossa.

Paula on cosmopoliitti ja on asunut Euroopassa monessa maassa ja tykkää enemmän hektisestä elämästä kuin sellaisesta aivan rauhallisesta. Hän suosittelee ihmisiä käymään ulkomaillakin, kun tämä Suomi on aika syrjäisessä oleva pieni valtio.
 
Eli mitä journalistin kannattaa tehdä, jos alalle tulee, niin kannattaa yrittää myös ulkomaisiin medioihin kotimaisten lisäksi, suosittelee Paula Ilvetsalo.
              

Football is a game

Olen kiinnostunut jalkapallosta ja sen tuomista ilon ja surun hetkistä. On mukavaa seurata oman joukkueen edesottamuksia, milloin kotisohvalta käsin ja milloin paikanpäällä. Seuraan vuodessa monta sataa peliä kotisohvalta ja joskus jopa tietokoneen välityksellä maailman eri huippuliigoja aina Englannista Italiaan, joskus jopa Qatarin liigaan?! Älä kysy miksi :D. Paikan päällä katson vuodessa kymmenkunta peliä Suomessa ja ulkomailla yleensä kolme.
      Olen innostunut niinsanotusta jalkapallomatkailusta, joka tarkoittaa turismia, määräytyen jalkapallon ehdoin. Olen nähnyt Veronan nähtyvyydet alle tunnissa, kuten myös toisen taidekaupungin Firenzen nähtyvyydet on tullut nähty nopeaan tahtiin. Kaupungit ovat kauniit, mutta on sanoinkuvaattoman upeaa astella stadionille, kun lähemmäs 30 000 ihmistä matkaa samaan otteluun. Tykkään siitä yhteisöllisyydestä, jota jalkapallo tuo mukanaan. Näissä kaupungeissa ei olla brändin puristuksessa, vaikka joskus näkeekin aasialaisia kannattajia stadioneilla.
  Jalkapallon avulla olen päässyt paikkoihin, mihin en tavallisena turistina menisi ja nämä italialaiset kaupungit ovat olleet kaikki kauniita. Sanooko yleisölle mitään paikat Grosseto tai Vicenza? Jos ei sano suosittelen lämpimästi tutustumaan myös paikkoihin, jossa porukkaa ei palloile jonoksi asti.
              Haluaisin kirjoittaa jalkapallosta, tarkemmin sanottuna siihen liittyvästä matkailusta, mutta voin myös kirjoittaa jalkapallon mahdollisuuksista. En ole vielä aivan varma aiheen laajudesta, mutta sanotaan että se tulee liittymään jalkapalloon.

Lahden taidemuseon muotokuvia näyttely

Muotokuvia näyttelyssä oli muotokuvia monelta eri näkökannalta. Muotokuville yhteistä oli taitelijoiden omakohtainen kokemus, miten he näkivät maailman muotokuvan kautta. Muotokuvia oli aina absrakteista realistisiin yhteiskunnan ja yhteiskunta-aseman kuvailuihin.

     Näyttelyssä oli esillä 56 eri taiteilijan muotokuvataideteoksia ja silmiinpistävää oli teoksien laajuus ja hienous. Jokainen teos oli omalla persoonallisella tavallaan hieno ja niiden kautta pystyi näkemään kunkin taitelijan omaan sielunmaisemaan.

  Oma suosikkini oli Pietarsaarelaistaitelija Gunvar Sarelin-Sjöblomin teos, jossa on paljon sälää, jotka liittyvät naiseuteen ja naisena olemiseen.  Teos oli mielestäni juuri sen taiteellisuuden takia hieno ja kuinka teokseen oltiin saatu niin paljon eri merkityksiä "roinan" avulla. Ja tietynlainen tasa-arvoinenkin asema näkyi teoksessa.
    
Näyttely oli kaiken kaikkiaan kiinnostava ja taidenäyttelyitä ei ole ikinä liikaa tarjolla. Hienoa vaihtelua journalistiseen työhön.

Lahden messujen lukevatapahtuman sunnuntaipäivän antia

Lukevamessujen sunnuntaipäivä tarjosi lukemisen monia muotoja ja pääaiheena oli aikakausilehdet, kun Apu-lehti oli isännöimässä lukevamessujen lukevaständiä. Apu-lehdestä paikalla olivat toimituspäällikkö Tuomas Marjamäki, päätoimittaja Marja Aarnipuro, toimittaja Liisa Talvitie ja toimittaja Eve Hietamies.
   Kaikki kertoivat vuorollaan, kuinka olivat päätyneet nykyiseen työhönsä ja miksi aikakausilehtiala kiehtoi. Tuomas oli päässyt työhönsä monien mutkien kautta, ensin hän työskenteli Kangasalalla paikallislehdessä ja kahdeksan vuotta Iltasanomien viihdetoimituksessa. Yhtenä aamuna hänen vaimonsa oli hänelle kertonut työpaikkailmoituksesta Apu-lehdessä ja Tuomas päätti tarttua syöttiin. Hän pitää työstään kovasti ja tärkeimpänä elämänohjeena tulevalle toimittajalle sieltä nousi esiin luottamus. Tuomaksen sanoin: Toimittajan pitää luottaa haastattelijaansa ja toisin päin myös. Tuomas Marjamäki kertoi, että lukee paljon avaruuskirjallisuutta ja muitakin tietokirjoja. Hän pitää ihmisten haastattelemisesta ja
  Päätoimittaja Marja Aarnipuro kertoi uudesta kirjasta, jonka aiheena on rintasyöpä ja miten siitä voi toipua ja omia kokemuksiaan liittyen rintasyövän toipumisprosessiin. Hän lukee kirjallisuutta laidasta laitaan, mutta useimmiten ehtii vain lukea päivän sanomalehdet Hesarista Iltasanomiin digitaalisena versiona. Suosikkikirjailijana hän pitää kuitenkin Laila Hirvisaarta ja sanoo tykkäävänsä Lailan kirjoista kovasti.
       Toimittaja Liisa Talvitie oli saanut paljon aikaan toimittajana ja sanoi lukevansa monia romaaneja aivan laidasta laitaan ja vaihtelee usein kirjallisuutta myös kollegansa Eve Hietamiehen kanssa.
   Eve Hietamies on media-alan monitoiminainen. Milloin toimittajana, milloin tv-käsikirjoittajana kunnostautuva Eve saa paljon aikaan ja jotenki tästä ajasta hän myös ehtii käyttää lukemiseen illassa lähemmäs kaksi tuntia. Ei voi muuta todeta kuin, että miten hänellä riittää aika tähän kaikkeen, kun hän vielä kaiken lisäksi kirjoittaa omaa romaaniaan.
          Kaiken kaikkiaan lukevamessut olivat hienosti järjestetty ja varsinkin Apu-lehden osuus oli minusta hyvin organisoitu ja puheen sorinaa saatiin kunnolla aikaan, oli ilo käydä messuilla, vaikka ensin oli vähän ennakkoluuloja, mutta tapahtuma oli hyvin toteutettu.

Uutinen syntyy uudelleen väitöstilaisuus Jyväskylän yliopistossa lauantaina 5.10

Aamulla auto starttasi Helsingistä kohti Suomen Ateenaa yliopistokaupunki Jyväskylää. Ilmassa oli mediallinen iltapäivä ja väitöstilaisuus, jolta itse journalismin opiskelijana odotin paljon.  Jyväskylään saavuimme hyvissä ajoin jo ennen yhtätoista. Söimme maittavan kasviskeittoannoksen päijänteen heijastuen taustalla järvensinisenä.

   Väitöstilaisuus alkoi kello 12.15, kun väittelijät Filosofian maisteri Timo Hyvönen ja Tampereen yliopiston journalismin professori Ari Heinonen saapuivat paikalle akateemisen vartin puitteissa. Väittelytilaisuus alkoi väitöksen esittelyllä. Väitöksen aiheena oli uutinen syntyy uudelleen, uutinen ja uutisjournalismi monimediaisessa toimintaympäristössä aiheena ylen alueelliset uutiset. Timo oli tehnyt hienon väitöksen, mutta jos saisi vähän olla mediakriittinen, ehkä liikaa yhdestä näkökohdasta eli liikaa tuli juttua ylestä ja sen haasteista moninaisessa mediamaailmassa. Vaikka kritisoin väitöstä, niin minusta silti väitös oli todella hyvin tehty ja siitä huomasi, että siihen on käytetty seitsemän pitkää vuotta ja sitä tehtiin joskus jopa työaikana. Vastaväittelijä kehui ensin lähemmäs puoli tuntia väitöstä ja sitten alkoi kritisoimaan väitteen rakennetta ja tilastojen väritysten epäselvyyttä. Hän kritisoi myös sitä, ettei Timo ollut väitöksessään kertonut monimediaista eli intermediaalista toimintaympäristöä riittävän tarkasti ja havainnollisesti. Omaan korvaani palaute oli perusposiitivista en tiedä kuuntelinko riittävän tarkasti, kun monet väitöksessä olleet sanoivat Heinosen kritisoineen todella paljon Hyvösen Timon väitöskirjaa. Väitöksen pääaiheita oli monimediainen toimintaympäristö ja miten se näkyy lehdissä, internetissä ja televisiossa. Myös journalismin kriisiytyminen oli tapetilla, kuinka journalismilla ei mene hyvin ja koko media-ala on kriisissä. Kun kaiken uutisen saa netistä poimittua, vaikka ei haluaisi siitä maksaakkaan.

 Oli hyvä, että lähdin väitöstilaisuutta katsomaan, koska tilaisuus liippasi niin läheltä sitä mitä opiskelen ja siinä tuotiin hyvin esille median moninaisuus. Ja vielä kerran onnittelut filosofian tohtori Timo Hytöselle!

Lahden kansanopiston alumnin ajatuksia kansanopistovuoden jälkeen

Tänään Kansanopistomme journalismilinjan alumni Tuija Siltamäki oli vierailulla tunnillamme. Minua tavallaan samalla harmitti ja kiinnosti, kun entinen journalismilinjan opiskelija tuli vierailulle. Harmitti se, kuinka hän oli päässyt Tampereelle tänä keväänä ja itse kolkuttelin Vaasan yliopiston portteja, mutta unelma jäi pienestä kiinni. Kiinnostavaksi vierailun teki ihmisen rentous ja nuoren naisen hyvä tietämys journalismista ja siihen liittyvistä haasteista.

Tuija tuli kertomaan elämästä kansanopistovuoden jälkeen, kuinka hän pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan tiedotusoppia. Hän sanoi, että kannattaa tehdä paljon töitä unelmien eteen. Jos joku ala kiinnostaa, niin siihen kannattaa tutustua perin pohjin ja tehdä töitä päästääkseen alalle. Tuija itse on nykyisin Kouvolan sanomissa toimittajana ja hän pitää työstään kovasti, kun pääsee näkemään maailmaa tuollaisen pienemmän lehden ja alueen näkökulmasta.

Tuija kannusti kaikkia opiskelemaan ahkerasti ja päämäärätietoisesti kohti omaa päämääräänsä oli ala sitten mikä tahansa. Hän kannusti meitä kuuntelemaan, ottamaan asioista selvää ja seuraamaan monia tiedotuskanavia/ välineitä liittyen journalismiin.

Hän sanoi monta kertaa tämän tutun sloganin kaikesta oppii, niin myös tästäkin. Kiitos Tuijalle vierailusta, oli antoisaa kuunnella mihin voi päästä Kansanopistovuoden jälkeen!

demonstraatio Reko Lundanin näytelmästä tarpeettomia ihmisiä

Kansanopistomme teatterilinja ykkösen opiskelijat pistivät itsensä todella likoon näytellessään osia Reko Lundanin näytelmästä tarpeettomia ihmisiä. Tunteiden skaala oli laidasta laitaan. Aina ihastumisen ihanasta ilosta, raivon tuomaan surulliseen ilmapiiriin. Teatterilinjalaiset olivat saaneet vapaat kädet näytellessään kohtauksia ja ohjaajan ei tarvinnut kuin kirjoittaa muistiin asioita mitä voisi parantaa.
 
  Teatterilinjalaiset esittivät neljä kohtausta kaksi kertaa ja näimme kaiken kaikkiaan jokaisesta hahmosta viisi tuiki erilaista tulkintaa. Mielestäni näytelmä oli mukaansatempaava vaikka näimmekin vain osviittaa suuresta kokonaisuudesta. Näytelmästä teki hyvän lahjakkaat nuoret näyttelijänalut, heillä on mahdollisuudet vaikka mihin vain, jos vain uskovat itseensä. Menisin mielelläni katsomaan tuollaisen näytelmän täysipitkänä versiona myös.

Esityksessä keskityttiin kahden henkilöhahmon Karin ja Tuulan väliseen dialogiin, kuten myös Petrin ja Sonjan väliseen vuoropuheluun. Kari oli työttömäksi jäänyt mies, joka raivoaa yhteiskunnan epäkohdista vaimolleen Tuulalle. Tuula on kaupassa töissä ja ajattelee, että he voisivat elää hänen rahoillaan, kun ei tajua asian oikeaa laitaa. Karilla ei ole rahaa ja päivätienestikin jää alle kahden euron, joten heillä on raha ja avioliittokriisi. Sonja on Tuulan räväkkä työkaveri, johon Tuulan hyvä ystävä Petri ihastuu, vaikka onkin monta vuotta Sonjaa vanhempi.

Esitys oli toteuttu hyvin ja yleisöystävällisesti. Juuri noin läheltä nähdyt esitykset tuovat katsojalle olon, että olisi itsekin osa hienoa ja kaunista esitysdemonstraatiota.

Toimittajan valta!

Ennen vanhaan toimittajilla oli enemmän oikeuksia ja huuruisten lounashetkien jälkeen sai kirjoittaa jutunkin, vaikka se olisikin ollut vähän asian vierestä. Tilanne rauhoittui vähitellen ja pitkät lounastauot jäivät taakse. Toimittajat joutuivat tekemään juttujaan tietyn konseptin mukaan millintarkasti määritetyille juttupaikoille tarkkaan sovitulla tyylillä kuten Elina Grundström kolumnissaan: Valta takaisin toimittajille!, Suomen lehdistön sivuilla kertoi. Tällainen konsepti on siinä mielessä hyvä, että lukijan kannalta lehdessä on selkeä rakenne ja jutut tutuissa paikoissa kuten esimerkiksi pääkirjoitus on aina lehden toisella sivulla eikä lehden lopussa. Jos lehdessä on tietty konsepti, niin lukijan on helpompi lukea sitä, kun tietää missä kohtaa lehteä juttu sijaitsee.
     
Vastakkainen näkökulma tähän on se, että esimerkiksi Etelä-Suomen sanomissa usein joku juttuaihe on lehden takasivulla, kuten vaikkapa urheiluun liittyvä juttu. Tällaista juttua lukijan on vaikea havaita, jos se ei ole urheilusivuilla ja tekee lukemisen hankalaksi. En usko, että monetkaan haluavat tv-ohjelmataulukkoa tutkiessaan lukea urheilusta taikka taloudesta ja monet eivät edes huomaa juttua, jos se on tv-ohjelmien alapuolella. Kun lehdissä puhutaan lehden konseptistä, tällaiseen sisältöön liittyvään juttuun voisi puuttua ja siirtää sen pienen urheilun tai talouden palstatilan sieltä lehden takasivulta aihealueeseen liittyvään osioon.
  
Sosiaalisen median tultua kuvioihin lukija haluaa lukea yhä pidempiä juttuja liittyen aiheeseen ja saada niiden avulla tarkempaa tietoa liittyen vallitsevaan uutiseen tai reportaasiin. Myös some on lisännyt ihmisten kiinnostavuutta uutisia kohtaan ja halutaan saada tieto heti eikä esimerkiksi kymmenen minuutin päästä. Tämä ei ole hyväksi perinteiselle tv-uutis tai sanomalehtijournalismille, koska monet eivät enää lue uutisia sanomalehdestä, jos samat uutiset löytyvät netistä yleensä ilmaiseksi. Uutisten suosio on tuonut myös maksumuurin, joka tietyllä tapaa on aivan älytön. Uutiset kun pystyy vielä lukemaan ilmaiseksi keltaisen lehdistön sivuilta, en tiedä mihin tämä mediamaailma menee, jos kaikki menee maksumuurin taakse. Miten sitten vaikka joku matalapalkkainen siivooja tai muuten matalapalkkainen pystyy lehteä lukemaan saatikka uutisia. Maksumuuri vie pohjan siltä, että uutiset olisivat kaikkien saatavilla tasa-arvoisesti. Tämä on epäreilua ja kannatan enemmänkin sitä, että uutiset olisivat kaikkien saatavilla varallisuudesta riippumatta.

Uutinen on osa jokapäiväistä elämäämme

En ole melkein viikkoon mitään kirjoittanut, joten tänään olisi aika jotakin tihrustaa journalistiopiskelijan elosta. Tänään keskiviikkona oli vihdoin täysi työpäivä puoli kymmenestä puoli neljään. Viime päivät ovat olleet aika lyhykäisiä, mutta onneksi tämä kaunis keskiviikkopäivä oli pidempi. Tänään käsittelyssä oli tuiki tärkeä journalistin työkalu eli uutinen ja mitä kaikkea uutiset pitävät sisällään ja mihin kysymyksiin uutiset vastaavat. Saimme hienoja keskusteluita aikaan uutisista ja niiden taustoista. Siitä, että onko uutinen paikallinen vaiko kauempaa tehty uutispätkä. Maittavan ruoan ja välipalan jälkeen rupesimme tekemään omaa uutista, joka oli kuviteltu siinä mielessä, että uutista ei missään julkaistu. Lahti näytti parhaat puolensa auringon laskiessa mailleen ja kirjoittelen taas täältä kauniin rujosta Päijät-hämeen pääkaupungista!

Taiteen ja tekstin sävyttämä päivä 22.8

Torstaihin herättiin aurinkoisessa säässä ja täynnä energiaa puhkuen uuteen päivään kiiruhdettiin hyvin syödyn aamupalan jälkeen jyhkeään kivilinnaan. Luvassa oli nimittäin haastattelu, mitä minusta tulee tämän kevään jälkeen ja mitkä asiat minua journalistisessa kentässä kiinnostavat. Haastattelu sujui kivasti vaikka välillä asian vierestä mentiinkin ja tosi paljon tuli puhuttua ihan asiaakin, mutta haastattelu kesti melkein tunnin, kun keskimäärin sellainen kestäisi 20 minuuttia. Minulla oli vaan, niin paljon monituista sanottavaa, että oli mukavaa kertoa siitä, millä tavalla media on vaikuttanut elämääni.
    Iltapäivällä meille esiteltiin mitä kielenhuolto tekstianalyysi sisältää eli mitä me tulemme opiskelemaan tällaisella kurssilla. Asia oli kiinnostavaa ja opettajan hersyvä huumori sai porukan hersyvään naurunremakkaan ja tästä jo tajusin kurssin olevan, mitä mainioin monialaisineen teksteihin perustuviin asioihin. Luulen kurssin olevan yleishyödyllinen ja luulen, että tähänkin pätee opiston oma slogan "kaikesta oppii"!
Illan hämärtyessä suuntasimme kohti Lahden kaupunginteatteria ja teatterikauden avajaisia. Saimme esimakua tulevan kauden ohjelmistosta ja näimme pätkiä Lahden kaupunginteatterin suurproduktiosta West Side Storysta. Illan huipensi pienimuotoinen brittiläinen sää ja sen tuoma kirkas sateenkaarivaloilmiö, liittyikö tämä niihin sateenkaarikynsiin ken tietää. Kirjoittelen taas elämästäni Suomen Chicagosta eli kansankielellä Lahest!

Tulevaisuuden toimittajan ajatuksia 21.8

Keskiviikko sarasti hienosti jo aamuseiskalta hyppyrimäen takaa. Tämä lupasi hyvää ja antoisaa keskiviikkopäivää. Söin maittavan aamiaisen, jonka jälkeen suuntasin taas kohti ylväyttä korostavaa opinahjoamme. Luvassa oli keskustelua milloin sananvapaudesta Suomessa milloin Intiassa ja siitä minkälainen on toimittajan arki ja työ muuttuvassa maailmassa. Mielestäni keskustelu oli antoisaa, vaikka vähän jännittikin, mutta kyllä se hyvin ainakin omasta mielestäni meni ja kaikista juttuaiheista saatiin tasapuolisesti keskustelua aikaiseksi. Tämä on hyvä asia journalistisessa työssä, koska aina rakentava keskustelu ja argumetointi puolesta ja vastaan on tärkeää. Että osaa tuoda oman mielipiteen puhuttelevaan asiaan.
 Huomenna on haastattelun aika ja vähäsen on kärpäsiä vatsassa:) Kirjoittelen taas!

toinen päivä 20.8

Tiistaipäivään herättiin sumun keskeltä, joka toi mieleen brittiläisen sään, mutta onneksi sumun hälvennyttyä matkasin tuttuun tapaani opistolta taas jyhkeään kivilinnaan opiskelemaan innoissani uusia asioita. Ohjelmassa oli niinsanottu sosiaalisen median haltuunotto eli liityttiin twitteriin, johon olin jo aikoinani liittynyt ja jotakin jo kirjoittanut, mutta en oikein osannut kyseistä mediaa käyttää.
   Seuraavana oli vuorossa lounasta ja lounaan jälkeen meillä oli käytännön infoa, opistoon liittyvistä käytänteistä.
Mutta asiaan, päivä huipentui erittäin kiinnostavaan Lahden runoviikon aloittavaan runokävelyyn, jossa käveltiin patsaalta toiselle ja lausuttiin runoja ja laulettiin hienoja yhteislauluja. Varsinkin saksofonisti oli tosi hyvä ja tuli mieleen sellainen niinsanottu vanhan liiton muusikko, joka päälle päin näytti tehneen työtään ainakin 30 vuotta. Patsaskävely oli kaiken kaikkiaan hieno tapahtuma, vaikkakaan ei käyty Mannerheimin ratsastajapatsaalla taikka Kuningas Litmasen patsaalla Lahden jalkapallon pyhätössä Kisapuistossa.
Päivä huipentui kahvitteluhetkeen legendaarisella Mariankadun Sinuhella.
 Kirjoittelen taas kuulumisiani opistoelämästä hienolla huumorilla höystettynä :).

Ensimmäinen päivä 19.8

Aloitin Lahden kansanopistossa journalismin opiskelun maanantaisena aamuna. Aamulla valtasi kauhea jännitys, ketä minun ryhmässäni on ja miten minut otetaan vastaan. Aamu alkoi auditoriossa esittelyllä ja hienolla rehtorin puheella, joka valoi uskoa siihen, että kaikki otetaan vastaan rodusta ja sukupuolesta riippumatta tasa-arvoisesti. Kuunnellessani rehtorin puhetta tajusin, että tästä vuodesta voi tulla tosi upea.
       Me journalistit kokoonnuimme pyöreän pöydän ääreen puhumaan tulevasta ja opettajamme Kaisa Hakala kertoi kuinka hieno kyseinen vuosi tulee olemaan ja mitä se pitää sisällään. Tämän jälkeen menimme katsomaan uutta luokkaamme vuorikadulla, joka on 1800-luvun lopulta oleva jyhkeä kivilinna.
    Aivan ensimmäisenä tehtävänä oli haastatella jotakuta ryhmästä ja esittää hänet koko ryhmälle, siinä tajusin viimeistään ryhmän olevan täynnä erilaisia yksilöitä, mutta kuitenkin mukavia omalla hienolla persoonallaan.
Ensimmäinen päivä meni kuin siivillä toivottavasti muutkin päivät olisivat sellaisia. Toivottavasti ensimmäisen viikon aikana tutustun kaikkiin ja he ottaisivat minut vastaan sellaisena kuin olen.