Kansanopistomme teatterilinja ykkösen opiskelijat pistivät itsensä todella likoon näytellessään osia Reko Lundanin näytelmästä tarpeettomia ihmisiä. Tunteiden skaala oli laidasta laitaan. Aina ihastumisen ihanasta ilosta, raivon tuomaan surulliseen ilmapiiriin. Teatterilinjalaiset olivat saaneet vapaat kädet näytellessään kohtauksia ja ohjaajan ei tarvinnut kuin kirjoittaa muistiin asioita mitä voisi parantaa.
Teatterilinjalaiset esittivät neljä kohtausta kaksi kertaa ja näimme
kaiken kaikkiaan jokaisesta hahmosta viisi tuiki erilaista tulkintaa. Mielestäni näytelmä oli mukaansatempaava vaikka näimmekin vain osviittaa suuresta kokonaisuudesta. Näytelmästä teki hyvän lahjakkaat nuoret näyttelijänalut, heillä on mahdollisuudet vaikka mihin vain, jos vain uskovat itseensä. Menisin mielelläni katsomaan tuollaisen näytelmän täysipitkänä versiona myös.
Esityksessä keskityttiin kahden henkilöhahmon Karin ja Tuulan väliseen dialogiin, kuten myös Petrin ja Sonjan väliseen vuoropuheluun. Kari oli työttömäksi jäänyt mies, joka raivoaa yhteiskunnan epäkohdista vaimolleen Tuulalle. Tuula on kaupassa töissä ja ajattelee, että he voisivat elää hänen rahoillaan, kun ei tajua asian oikeaa laitaa. Karilla ei ole rahaa ja päivätienestikin jää alle kahden euron, joten heillä on raha ja avioliittokriisi. Sonja on Tuulan räväkkä työkaveri, johon Tuulan hyvä ystävä Petri ihastuu, vaikka onkin monta vuotta Sonjaa vanhempi.
Esitys oli toteuttu hyvin ja yleisöystävällisesti. Juuri noin läheltä nähdyt esitykset tuovat katsojalle olon, että olisi itsekin osa hienoa ja kaunista esitysdemonstraatiota.
maanantai 30. syyskuuta 2013
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Toimittajan valta!
Ennen vanhaan toimittajilla oli enemmän oikeuksia ja huuruisten lounashetkien jälkeen sai kirjoittaa jutunkin, vaikka se olisikin ollut vähän asian vierestä. Tilanne rauhoittui vähitellen ja pitkät lounastauot jäivät taakse. Toimittajat joutuivat tekemään juttujaan tietyn konseptin mukaan millintarkasti määritetyille juttupaikoille tarkkaan sovitulla tyylillä kuten Elina Grundström kolumnissaan: Valta takaisin toimittajille!, Suomen lehdistön sivuilla kertoi. Tällainen konsepti on siinä mielessä hyvä, että lukijan kannalta lehdessä on selkeä rakenne ja jutut tutuissa paikoissa kuten esimerkiksi pääkirjoitus on aina lehden toisella sivulla eikä lehden lopussa. Jos lehdessä on tietty konsepti, niin lukijan on helpompi lukea sitä, kun tietää missä kohtaa lehteä juttu sijaitsee.
Vastakkainen näkökulma tähän on se, että esimerkiksi Etelä-Suomen sanomissa usein joku juttuaihe on lehden takasivulla, kuten vaikkapa urheiluun liittyvä juttu. Tällaista juttua lukijan on vaikea havaita, jos se ei ole urheilusivuilla ja tekee lukemisen hankalaksi. En usko, että monetkaan haluavat tv-ohjelmataulukkoa tutkiessaan lukea urheilusta taikka taloudesta ja monet eivät edes huomaa juttua, jos se on tv-ohjelmien alapuolella. Kun lehdissä puhutaan lehden konseptistä, tällaiseen sisältöön liittyvään juttuun voisi puuttua ja siirtää sen pienen urheilun tai talouden palstatilan sieltä lehden takasivulta aihealueeseen liittyvään osioon.
Sosiaalisen median tultua kuvioihin lukija haluaa lukea yhä pidempiä juttuja liittyen aiheeseen ja saada niiden avulla tarkempaa tietoa liittyen vallitsevaan uutiseen tai reportaasiin. Myös some on lisännyt ihmisten kiinnostavuutta uutisia kohtaan ja halutaan saada tieto heti eikä esimerkiksi kymmenen minuutin päästä. Tämä ei ole hyväksi perinteiselle tv-uutis tai sanomalehtijournalismille, koska monet eivät enää lue uutisia sanomalehdestä, jos samat uutiset löytyvät netistä yleensä ilmaiseksi. Uutisten suosio on tuonut myös maksumuurin, joka tietyllä tapaa on aivan älytön. Uutiset kun pystyy vielä lukemaan ilmaiseksi keltaisen lehdistön sivuilta, en tiedä mihin tämä mediamaailma menee, jos kaikki menee maksumuurin taakse. Miten sitten vaikka joku matalapalkkainen siivooja tai muuten matalapalkkainen pystyy lehteä lukemaan saatikka uutisia. Maksumuuri vie pohjan siltä, että uutiset olisivat kaikkien saatavilla tasa-arvoisesti. Tämä on epäreilua ja kannatan enemmänkin sitä, että uutiset olisivat kaikkien saatavilla varallisuudesta riippumatta.
Vastakkainen näkökulma tähän on se, että esimerkiksi Etelä-Suomen sanomissa usein joku juttuaihe on lehden takasivulla, kuten vaikkapa urheiluun liittyvä juttu. Tällaista juttua lukijan on vaikea havaita, jos se ei ole urheilusivuilla ja tekee lukemisen hankalaksi. En usko, että monetkaan haluavat tv-ohjelmataulukkoa tutkiessaan lukea urheilusta taikka taloudesta ja monet eivät edes huomaa juttua, jos se on tv-ohjelmien alapuolella. Kun lehdissä puhutaan lehden konseptistä, tällaiseen sisältöön liittyvään juttuun voisi puuttua ja siirtää sen pienen urheilun tai talouden palstatilan sieltä lehden takasivulta aihealueeseen liittyvään osioon.
Sosiaalisen median tultua kuvioihin lukija haluaa lukea yhä pidempiä juttuja liittyen aiheeseen ja saada niiden avulla tarkempaa tietoa liittyen vallitsevaan uutiseen tai reportaasiin. Myös some on lisännyt ihmisten kiinnostavuutta uutisia kohtaan ja halutaan saada tieto heti eikä esimerkiksi kymmenen minuutin päästä. Tämä ei ole hyväksi perinteiselle tv-uutis tai sanomalehtijournalismille, koska monet eivät enää lue uutisia sanomalehdestä, jos samat uutiset löytyvät netistä yleensä ilmaiseksi. Uutisten suosio on tuonut myös maksumuurin, joka tietyllä tapaa on aivan älytön. Uutiset kun pystyy vielä lukemaan ilmaiseksi keltaisen lehdistön sivuilta, en tiedä mihin tämä mediamaailma menee, jos kaikki menee maksumuurin taakse. Miten sitten vaikka joku matalapalkkainen siivooja tai muuten matalapalkkainen pystyy lehteä lukemaan saatikka uutisia. Maksumuuri vie pohjan siltä, että uutiset olisivat kaikkien saatavilla tasa-arvoisesti. Tämä on epäreilua ja kannatan enemmänkin sitä, että uutiset olisivat kaikkien saatavilla varallisuudesta riippumatta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)